28.10.2016

Perjantain burgeri

Perjantaisin on kiva tehdä jotain hieman erilaista ruokaa. Tai siis ei mitään "arkista" perusruokaa. Tänään siivouksen ohessa väsäsin meille burgerit. Kanssa asukki missasi taas ensimmäisen kattauksen mutta hyvältä se maistui yksinkin. Pihvinä oli tällä kertaa broilerin jauhelihasta tehdyt pihvit. Muuten ihan perus jutut; salaatti, tomaatti, sipuli, chilimajo, juusto (cheddar unohtui ostaa joten ihan oltsulla mentiin) ja pieni ketsuppi. Sämpylät tein itse. Suuntaa antavat ohjeet lopussa!



Sämpylät (6kpl)
2dl vettä
puoli pussia kuiva hiivaa
suolaa
loraus öljyä
jauhoja
Tee näin: Lisää hiiva veteen. Lisää n.2dl jauhoja ja sekoita Lisää suola. Vaivaa taikinaan jauhoja kunnes se on kimmoisaa ja pehmeää. Vaivaa vielä öljy mukaan. Anna nousta rauhassa, itsellä taikina nousi n.3h. Leivo sämpylät. Anna nousta leivinliinan alla vielä hetki. Voitele sämpylät vedellä ja nakkele seesaminsiemeniä päälle. Paista 225 uunissa kunnes leivät ovat kullan ruskeita (n.10-15min?)

Pihvit (6kpl)
400g broilerin jauhelihaa
2 palaa vaaleaa leipää
2tl suolaa
mustapippuria myllystä
chilihiutaleita
rosmariinia
timjamia 
3 kynttä valkosipulia
1 iso keltasipuli
Tee näin: Kuullota sipulit ja mausteet suolaa lukuunottamatta. Lisää lihan joukkoon sipuli ja suola. Nypi leivät todella pieneksi ja sekoita lihamassaan. Tee 6 suunnilleen saman kokoista pihviä ja laita pellille. Paista lohkottujen perunoiden kanssa 225 asteisessa uunissa kunnes perunat ovat kauniin värisiä. Omat pihvini olivat tässä kohtaa myös kypsiä. Mausta perunat suolalla vasta valmiina. 


Mitäs viikonloppusuunnitelmia teillä on? Meillä koti siivottu ja huomenna vietän syksyisen illan parin ystävän, hyvän ruoan ja hyvän musiikin merkeissä. Sunnuntaina otetaan sitten levon kannalta?

Kivaa viikonloppua!

-Päivi-

26.10.2016

Pehmeitä tuliaisia

Meillä eiliset ensilumet olivat luojan kiitos yön aikana sulaneet pois. Onko joskus ollut puhetta, etten ole sitten missään määrin lumi-ihminen? Jouluna pitää olla lunta, silloin sellainen 10 senttiä on ok. Tapaninpäivänä sekin voi sitten sulaa pois. Olen joskus vakavasti harkinnut alkavani Muumiksi tai Nuuskamuikkuseksi selvitäkseni talvesta.
No mutta asiaan, siskoni toi minulle tulaisia metsästä (tai jos tarkkoja ollaan niin oman mökin pihalta)! Kaunista tuo sammal, eikö? Multa on muutamat kausivalot jotenkin mystisesti kadonneet ja niiden etsintäreissulta varastolle nappasin jo nuo äidiltä saadut vanhat puusukset mukaan ovelle. Valonkin laitoin lyhtyyn.




Kanervat ja havut ovat samoja vanhoja, jaoin niitä nyt vain useampaan paikkaan jotta saan tuon sammaleen hyvin esille.

Joko siellä poltellaan kynttilöitä ahkerasti? Meillä palaa näin mun loman aikana aika monta kynttilää kun koko ajan tuntuu olevan hieman hämärää.. Ensi viikolla pääsee onneksi taas sitten töihin.

Kivaa lomaviikkkoa kaikille lomalaisille!

-Päivi-

20.10.2016

Lumihevonen

Joko teillä on uusi muumimuki? Olin ihan vähän myöhäisherännäinen tämän mukin kanssa. Se ehti olla kaupoissa jo tovin ennen kun muistin sen ostaa. Mä tykkään tuosta kuvasta, sopii hyvin muutaman edellisen vuoden mukien kanssa hyvin samaan kattaukseen.


Mun aamun sana on "valokuvat". Läjä siskon juhlissa otettuja kuvia odottaa käsittelyä. Nuo pari lukematonta lehteä houkuttaisivat myös joten harkitsen vakavasti kuvien siirtämistä viikonlopulle.
Lomakin odottaa! Enää kaksi työpäivää! IHANAA!

Kivaa torstaita!

-Päivi-

12.10.2016

Postimerkin syksy

Syksy on saapunut myös meidän pienen pienelle takapihalle. Grilli ja kumppanit on siivottu pois pressun alle ja "kanervat" ja havut haettu. Kausivalotkin JO laitoin, inhoan kun meidän takapihalla ei muuten ole minkäänlaista valoa.





Muutaman kanervan voisi vielä ostaa ja aitaan haluaisin myös valoa... Pitäisi mennä metsästämään edukkaat mutta valkoiset valot jostain. Onko kukaan bonganut? Kynttiläkaupassa pitäisi myös käydä, öljykynttilät ovat ihan loppu. Rullaan aina talveksi pois takapihan terassilla olleen terassimaton. Sen alta paljastuu joka syksy parhaatpäivänsä nähneet puulaatat. Ikean pikkumatot ajavat kyllä asiansa...mutta olisikohan tähän olemassa jotain "talvimatto" ratkaisua? Terassille sataa lunta(kin) joten sellainen todella hyvä säänkestävyys olisi iso plussa.

Blogitauko taas venähti. Onko kuukaan muu huomannut tämän syksyn olleen jotenkin extra rankka? Täällä on sattunut ja tapahtunut, on valokuvauksen läksyjä, töissä opiskelija ohjattavana, hippaloita.. Kotiin kun ehtii ei oikein jaksaisi tehdä mitään. Pimeää ja kylmääkin on!
No jospa se tästä... Eikö?

Viikonloppuna on siskon juhlat! Ihanaa! Juhlat piristävät kyllä tätä aika pimeää syksyä.

-Päivi-